Noin puoli vuotta sitten, kun olin työmatkalla eräässä liittovaltiossa, jouduin kulkemaan minulle ennalta tuntemattoman osavaltion kautta ja yöpymään siellä. Koin siellä jotain niin järkyttävää, että jouduin kotiin päästyäni jäämään kahdeksi kuukaudeksi sairaslomalle. Kerron nyt tapauksen sinulle, rakas lukijani, juurta jaksain, mutta varoitan etukäteen, että kertomus voi järkyttää herkkää mieltä.

Olin siis työmatkalla ja vailla majapaikkaa seuraavaksi yöksi. Suosin nykyään matkoillani EarthBnB-palvelua, ja löysin sieltä tälläkin kertaa sopivan yöpymispaikan. Esittelyssä oli kuvia suurehkosta, modernista omakotitalosta, jota ympäröi suojaisa ja vehreä puutarha. Majoittujalle tarkoitettu yksityinen huone oli sisustettu rustiikkiseen tyyliin, mikä viehätti minua erityisesti. Lisäksi esittelyssä oli kuvia söpösta karvaturrista tekstillä "iDog friendly". Olen koiraihminen, joten majapaikka tuntui täydelliseltä. 

Minua oli vastassa keski-ikäinen pariskunta. He esittäytyivät Maryksi ja Peteriksi. Ulkonäön perusteella pariskunta oli ahkera liikkuja ja vietti terveellistä elämää: molemmat olivat hoikkia ja jänteviä. Sinisissä silmissä oli tavattoman suora, läpitunkeva katse. En tiedä miksi mieleeni tuli sana "arjalainen".

Minut vietiin huoneeseeni ja minulle kerrottiin talon tavoista. Isäntä ja emäntä vakuuttivat, että saan olla aivan rauhassa ja keskittyä töihini, ja että sekä keittiö, kylpyhuone että puutarha olisivat vapaasti käytettävissäni. Pariskunta toivoi kuitenkin, että ottaisin osaa heidän päivälliseensä, joka tarjottaisiin kello 18.00. Suostuin tietenkin kohteliaasti, etenkin kun minusta on aina hauskaa tutustua uusiin ihmisiin ja vieraisiin kulttuureihin.

- Mutta mehän emme vielä ole esitelleet sinulle perheemme kolmatta jäsentä, Stellaa, huomautti emäntäni.
- Stella, tulehan tapaamaan vierasta!

Talon takaa lönkötti näkyviin iso, vaaleakarvainen, lyhytkuonoinen koira. Se ei näyttänyt erityisesti ilahtuvan vieraasta, koskapa sen häntä roikkui lakonisesti takajalkojen välissä. 
- Stella, sano päivää vieraallemme!
Koira istui eteeni ja antoi tassua. Olin vaikuttunut. Koira oli selvästi erittäin hyvin koulutettu.
Otin kiinni tassusta ja sanoin leikkisään sävyyn "päivää päivää". Koira katsoi minua silmiin ja aika tuntui pysähtyvän. Oli kuin olisin katsonut kahteen syvään, siniseen järveen. Menetin hetkeksi puhekykyni, kunnes kuulin emännän käskyn:
- Voit mennä takaisin koppiin, Stella!

Koira nousi ja lönkytti tottelevaisesti takaisin sinne, mistä oli tullut.

Huoneeni talon toisessa kerroksessa oli kerrassaan mainio. Yläkerran kolmesta makuuhuoneesta vain tämä yksi oli käytössä - isäntäparin makuuhuone sijaitsi alakerrassa - , joten yöstä oli tulossa hiljainen ja rauhallinen. Sänky tuntui korkeatasoiselta. Päätin loikoilla siinä ja lueskella päivälliseen asti. En kuitenkaan pystynyt keskittymään, koska mieleeni nousi kuva Stellan silmistä. Ne olivat niin suuret ja siniset, lähes inhimilliset. Stella oli merkillisimmän näköinen koira mitä olin nähnyt. Tunnen aika monta koirarotua, mutta yksikään niistä ei täsmännyt Stellan ulkonäköön. Päätin kysyä hosteiltani mitä rotua se on.

Kuudelta laskeuduin alakertaan. Mary ja Peter olivat juuri kantamassa pöytään viimeisiä ruokalajeja kun tulin ruokailuhuoneeseen. He kehottivat minua valitsemaan paikan ja istuivat sitten itsekin pöydän ääreen. Olin juuri kysymäisilläni kenelle neljäs paikka oli tarkoitettu, kun Stella lompsutti ruokasaliin ja hyppäsi vapaalle tuolille. Isäntäparini ei räpäyttänyt silmiäänkään. Pystyin tuskin peittämään hämmästystäni, mutta koska pyrin yleensä suhtautumaan avomielisesti uusiin kulttuurisiin kokemuksiin, enkä halua loukata toisesta kulttuurista tulevia ihmisiä, hymyilin ja nyökyttelin ymmärtäväisen näköisenä enkä sanonut mitään.

Aloitimme ruokailun. Vilkuilin syrjäsilmällä Stellaa. Koira yritti hamuta käpälällään emäntänsä lusikkaa, mutta emäntä läpsäisi sitä terävästi tassulle, minkä jälkeen Stella alkoi tottelevaisesti näykkiä ruokaa suoraan lautaselta. Nyt en voinyt enää olla hiljaa. Kehuskelin ensin vuolaasti Stellan ulkonäköä ja luonnetta, ja kysyin sitten minkä rotuinen se mahtoi olla. Isäntäpari vilkaisi toisiinsa hämmästyneenä.
- Stella on tietenkin iDog. No mutta sinähän et tietenkään voinut sitä tietää. Täällä meidän seuduillamme se on hyvin yleinen ja kaikki tunnistavat sen heti, selitti isäntäni.
- Ahaa, iDog, nyökyttelin ymmärtäväisen näköisenä. Mieleeni tuli esittelyteksti "iDog friendly". Tajusin nyt, että olin luullut i-kirjainta roskaksi.

Päivällinen jatkui hieman väkinäisissä tunnelmissa. Isäntäpari kyseli minulta kohteliaasti kotimaastani ja vastailin hajamielisenä. Vierestä kuului Stellan kovaääninen maiskutus. Halusin kuumeisesti tietää enemmän tuosta merkillisestä koirarodusta.

Kun Stella oli syönyt lautasensa tyhjäksi, se haukahti kumeasti ja katsoi isäntäänsä. "Saat mennä"-komennon kuultuaan se hyppäsi tuolilta ja katosi huoneesta. Isäntäpari varmaan arvasi mitä olin miettimässä, koska he alkoivat vuolaasti kertoa koirasta.

Sain kuulla, että koiran alkuperä oli paradigman muutoksessa noin 10 vuotta aikaisemmin. Silloin oli ymmärretty, että ihminen ei ollut sidoksissa biologiseen perimäänsä, vaan saattoi toteuttaa itseään varsin vapaasti, tietenkin lääketieteen mahdollistamissa rajoissa. Oli herätty siihen tosiasiaan, että ihmisellä ei ollut mitään syytä yrittää sopeutua ruumiiseen, joka ei vastannut hänen sisäistä kuvaa itsestään. Ikään kuin herättiin pimeästä aikakaudesta valoon, kiteytti Mary. 

Osavaltiossa, jossa isäntäparini asui, uusi ideologia oli kuulemma lyönyt läpi kaikkein voitokkaimmin. Konkreettiset toimet oli aloitettu kouluissa. Lapset saivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa määritellä millaisessa fenotyypissä he tunsivat olevansa aidosti oma itsensä. Testien perusteella oli käynyt ilmi, että suuri osa lapsista oli syntymästään asti ollut koiria. Nopeassa tahdissa saatiin sitten läpi lainsäädäntö, joka mahdollisti koiraksi muuttumisen fyysisesti jo ennen murrosikää. Kun korjausleikkaukset pystyttiin aloittamaan riittävän varhain, koira saatiin rakenteellisesti hyvin toimintakykyiseksi. Myöhemmin korjausleikkausten ikärajaa laskettiin niin, että nykyään useimmat korjaukset tehdään jo ennen kouluikää, lisäsi Peter.

Sain kuulla, että iDog oli nykyään osavaltion suosituin koirarotu. Sillä oli monia erittäin miellyttäviä piirteitä muihin rotuihin verrattuna. Se oli tietenkin paljon älykkäämpi, eikä sen sisäsiistiksi opettaminen ollut ongelma. Varhaisimmat iDogit, joihin Stellakin kuului, on leikattu vasta kouluikäisenä. Sen takia Stella osasi muun muassa lukea, kertoi Peter ylpeänä. 

Minulla oli täysi työ pitää ilmeeni neutraalina, mutta todellisuudessa olin kauhuissani. Kysyin niin ystävällisellä äänellä kuin mahdollista, olinko ymmärtänyt oikein, että Stella siis oli ollut heidän tyttärensä.  - Tyttäremme? toisti Mary retorisesti. - Ei Stella ollut tyttäremme vaan poikamme. Hänen nimensä oli Kevin. Ajatella muuten - Mary kumartui luottamuksellisesti puoleeni - jotkut vanhemmat kieltävät lastensa korjausleikkaukset, mutta onneksi laki on lasten oikeuksien puolella, joten tällaisilta perheiltä lapset otetaan yleensä huostaan, hän totesi voitonriemuisesti.
- Niin muuten, Mary jatkoi ja kääntyi Peteriin päin. - Sain tilattua Stellalle astutuksen ylihuomiseksi.  

Huoneeseeni päästyäni olin sekavassa mielentilassa. Minun olisi ollut vaikeaa uskoa kaikkea kuulemaani todeksi ellen olisi itse nähnyt Stellan olemusta ja käyttäytymistä. Kaivoin tietokoneen esille ja aloin raivokkaasti googlata esille tietoa iDogista. Wikipedia kertoi:

"iDog on koirarotu, jonka alkuperä on ihmisen ruumiissa syntynyt koira. Korjausleikkaus tehdään nykyään jo ennen kouluikää, jolloin tulos on varsin hyvä. Kahden iDogin jälkeläinen on lain mukaan automaattisesti iDog. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että korjausleikkaus voidaan tehdä heti syntymän jälkeen. Tämä takaa lajin jatkuvuuden. Korjausleikkauksessa poistetaan ensinnäkin äänihuulet. Sormet taivutetaan toisesta nivelestä kämmenen alle ja peukalot leikataan pois. Lonkkaluut leikataan pitkittäiseen asentoon ja reiden ihosta muotoillaan häntä, johon yleensä ei liitetä hermoja eikä lihaksia, vaikka sekin on mahdollista. Hormonien avulla saadaan aikaan runsas karvankasvu. Nykyään on mahdollista valita karvan väri ja laatu. Niskalihaksia ei tarvitse operoida; ne vahvistuvat luonnostaan kun koira alkaa kävellä neljällä tassulla. IDogille on määritelty näyttelykriteerit ja onnistuneella leikkauksella nämä kriteerit saavutetaan lähes aina." Selontekoa seurasi tilasto iDogin yleisyydestä osavaltiokohtaisesti.

Juuri silloin kuulin oven takaa ääntä. Lopetin lukemisen ja kuulostelin. Joku raapi oveani. Avasin oven ja Stella puikahti sisään. Se istui sänkyni viereen, nosti molemmat etutassunsa sängylle ja tuijotti minua. Sen silmistä paistoi pohjaton epätoivo. Minusta näytti että se itki. Samassa muistin, että Stellahan ymmärtää puhetta. Kysyin, tarvitseeko se apua. Koira nyökytti päätään. 

Äkkiä minulle oli kristallinkirkasta, että minun on saatava Stella pois tästä talosta ja pelastettava se. Pyysin Stellaa olemaan rauhallinen ja luottamaan minuun. Koira ymmärsi ja pujahti ovesta ulos. Istuin työpöydän ääreen ja aloin kuumeisesti laatia pelastussuunnitelmaa.

Ensinnäkin tarvitsin lisää aikaa. Laskeuduin alakertaan ja kerroin hosteilleni, että aikatauluni oli muuttunut ja haluaisin jäädä taloon vielä toiseksi vuorokaudeksi. Se sopi isännilleni. Kipusin takaisin huoneeni ja avasin taas tietokoneen. Muistin Maryn maininneen, että tietyissä osavaltioissa iDogin pitäminen ja kasvattaminen on laitonta. Kartan mukaan yksi niistä näytti olevan naapuriosavaltio. Selailtuani kyseisen osavaltion palvelutarjontaa törmäsin hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämään iDog rescue-klinikkaan, jossa iDogeja palautettiin ihmisiksi. 

Laskeuduin taas alakertaan ja kerroin isäntäparille meneväni iltakävelylle. Suunnistin 24/7 autovuokraamoon. Vuokrasin huomaamattoman Toyotan, jolla oli mahdollista ajaa toiseen osavaltioon ja joka oli mahdollista jättää sinne. Parkkeerasin Toyotan pienen matkan päähän majapaikastani ja palasin talolle kävellen. Illansuussa, kun isäntäväkeni oli jo käynyt yöpuulle, pakkasin kiireesti matkalaukkuni, puikahdin ulos ja vein matkalaukun autoon.

Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen Stella kiehnäsi jaloissani, kuten olin käskenyt sen tehdä. Kehuskelin sitä emännälle vuolaasti ja sanoin jopa toivovani että itsellänikin joskus olisi niin hieno koira. Emäntä meni lankaan.
- Voithan käydä ulkoiluttamassa Stellaa, nyt kun sinulla on täällä koko päivä aikaa.
Juuri tätä olin odottanut. Iskin Stellalle silmää ja vetäydyin huoneeseeni muka lepäämään. Odottelin tunnin ja sen jälkeen laskeuduin taas alakertaan.
- Stella, lähdettäisiinkö ulos? huhuilin ja heiluttelin talutushihnaa. Stella syöksyi luokseni, hyppeli kuuliaisesti ympärilläni ja olisi varmaan heiluttanut häntääkin, jos olisi voinut.

Kävelimme rauhallisesti ja huomiota herättämättä autolleni. Varmistuttuani siitä, ettei kukaan ollut näkemässä, avasin takaluukun ja Stella hyppäsi sinne. Starttasin ja ajoin rajalle nopeusrajoituksia noudattaen. Rajalla ei kukaan kysynyt papereita eikä tutkinut autoa. Navigaattori opasti minut suoraan rescue-klinikalle.

Eroaminen Stellasta oli haikeaa. Jätin klinikalle osoitteeni ja muut yhteystietoni ja pyysin antamaan ne Stellalle heti kun se pystyisi tarttumaan paperiin ja kirjoittamaan. Stellan "vanhempien" yhteystietoja en sen sijaan antanut. Stella saisi itse myöhemmin päättää haluaako olla heihin yhteydessä vai ei. Toivotin Stellalle kaikkea hyvää, mitä se sitten ikinä tulisi olemaankaan. En ole varma, mutta mielestäni Stellan silmät hymyilivät, kun se jäi katsomaan perääni.